keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Long Post

Tässä ehtikin jo kysellä kropaltaan, että minkäslaien se kunto on nykyään. No minääpäs lähdin kokeilemaan! Lähdin tuossa viiden aikoihin ja tavoituksena oli käpötellä sellaiset muutama kilometriä, mutta löytyikin hieman pitempi reitti. Kiertelin autotietä pitkin menevää tietä ja matkaa kertyi noin 7,5km. Loppu matkasta jalat huusivat hoosiannaa ja näytin varmastikkin ihan huprakkaiselta mummelilta. :DD
       
Mutta siitä sitten tämän ja hieman viimeviikon tapahtumiin.

Sunnuntainahan oli isänpäivä kuten kaikki muistanee. Päätin väkertää rekkakuski isälleni kuvasen, jossa pappa istuskelee ratin takana. Kuvaa bloggauksen alaosassa. c: Innostuin siinä samalla piirtämään paperille kaiken näköistä muuta, mutta kaikki lähtivät sitten maailmalle ystävilleni. Mutta sittenhän oli myös ratsastus ja menin kuin meninkin Euriksella. En ollut kovinkaan yllättynyt, koska olin osannut hieman odottaakkin tuota pollea. :) Eukkari meni todella hyvin ja laukkaväistöt aivan mahtavasti. Oli kyllä aika hassua istua osaavamman hevosen selässä Palben jälkeen, joka loistaa paremmin esteillä kuin koulussa. Kuvia en tältä tunnilta valitettavasti saanut ja ensi viikollekkaan en saa kuvaajaa. :( Mutta esteistä puheen ollen, kysäisin Eijalta, että voitaisiinkohan mitenkään loikkia muutama este lähi aikoina. Hän oli mennyt unohtamaan koko jutun ja pahoitteli asiaa, mutta lupasi järkätä asian. Aah, ois niin ihunaa päästä pitkästä aikaa Palbella hyppäämään. <3 Ei ratsastuksesta sen enempää sitten. Viikon aikana on kertynyt hieman piirrustuksia, joista mainitsinkin jo. Nyt niistä hieman lisätietoa. c:

Tässä luonnos joka ei koskaan valmistunut. :c

isänpäivä lahja :) Kädet eivät onnistuneet niin kuin tahdoin ja taustan teko oli jälleen silmiä raastavaa puuhaa..

Melko onnistunut. Tehty perus paperille vaikka olisi pitänyt tehdä akvarelli paperille, koska käytin Aqua Maker huopakyniä.

vasta tussaus vaiheessa.

Taustaa ei ole tässä kohdassa vielä tehty, mutta hieman lähikuvaa kasvoista.

Ei koskaan valmistunut, mutta kaverini huoli sen sellaisenaan. c:

Tausta jäi todella tylsäksi ja kasvojen piirteet ovat uudistuneet. Avalonin siipien väritys saa silmäni vuotamaan verta ja tylsyys nukahtamaan. c: Mikin vartalo jäi aivan liian pieneksi ja teen kuolemaa sen takia.

Sellaisia kuvia siis tuli tehtyä. c: Tänään tuntui kuitenkin, että mikään ei olisi jälleen onnistunut ja se masentaa hieman. Mutta nämä ajat kuuluvatkin piirtämiseen! cx Piirtämiset sikseen ja seuraavaan aiheeseen.

Pyysin isältäni joululahjaksi rumpusettiä mistä olenkin jo jonkin aikaa haaveillut ja toivomus meni harkintaan. c: Tarvitsisin myös uuden puhelimen, koska edellinen meni muussiksi, joten nyt on käytössä äidin vanha ja laginen iPhone 3gs, joka jäi käyttämättömäksi äidin hankkiessa iPhone 4gs:ssän. :/ Mutta kunhan voi kikkailla ja kuunnella musaa niin eiköhän tästä nyt selvitä sen aikaa. :D

Lisää postailua tulossa tälläviikolla kuvien kera!!

♥: TheAvalon

torstai 7. marraskuuta 2013

Isänpäivä Ja Muuta Rändömiä ;)

Tällä viikolla ei ole tultu piirreltyä oikein mitään, koska ei ole ollut aikaa ja inspistä. No kai se joskus paluatuu sitten! c: Ja aivan ihaanaaa kun Lotta kävi täällä päivittelemässä bannerin ja kaikkeaaaa!! <3 OOh, nyt super iloisuus. c: Mutta tosiaan isänpäivä on tulossa ja en oikein tiedä mitä antaisin, koska lahja suunnittelut ei ole oikeen ikinä ollut mun juttuani. :'DD Voisi piirtää jonku kuvan tai jotai? 

Tästä päivästä sen verran, että lähen vielä lenkille ja yritän sieltä keräillä inspistä vähäsen. Yleensä saan kaikkai ideoita juuri kävellessä ja musiikkia kuuntelemalla. c: 

Viime viikkoisia ratsastuskuvia sitten












Haha, paljon virheitä virheidein perään. :'DD Tuppaa toi ryhti aina lyhjistyä harjotus ravissa ja varsinkin tuossa pohjeenväistössä mun jalat alkaa sheikkaa jotain ihan omiaan. ;D Ja ohjat yleensä liian löysällä, koska mulla ei se nyrkki pysy kii kirveelläkää. 

 ♥: TheAvalon

Ps. Käykää Lotan blogissä. "klik"

lauantai 2. marraskuuta 2013

Speed Paint

Elikkäs tänään tein yhen speed paintin. Ens viikoks ei oo mitää piirrustus-suunnitelmii viel, mut arttei on kyl jonos aika monta. :/ Huomen tallille ja ehk kuviiki sielt sitte. c:

HUOM! Mä en tiedä mitä musalle tapahtu tossa videossa kun latasin sen tubeen. D:


tiistai 29. lokakuuta 2013

Päivä Kerrallaan Tästäkin Eteenpäin!

Apua kuinkakohan kauan siitä on kun olen tänne viimeksi kirjoitellu?! No mutta vähät siitä, sillä aloitan tämän blogin ihan uudestaan ja uudella motiivilla! :) Koulun aloitettuani oli paljon paljon ohjelmaa ja kaikkea muuta jolloin ei jäänyt aikaa enää blogaamiselle ja muulle. Voisin nyt kertoa hieman millaista blogamista aijon jatkossa tehdä. c:

Sanat piirtäminen, valokuvaus, kuulumiset ja projektit tulevat nyt pintaan puhuttaessa blogini nykyisestä aiheesta. Melko taiteellinen blogi tulossa, mutta sitähän minä itsekkin olen! :D Toivon, että ette ole kovin vihaisia puolenvuoden tauosta ja kaikesta muusta poissaolemisestani. Pahoittelen ja kiitän jo etukäteen kaikkia jotka auttavat blogin uudelleen synnyttämisessä! <3

♥: Avalon